Blogi on ollut minulle valtavan suuri voimavara. Kiitos, että olette seuranneet matkaamme, kommentit ovat auttaneet eteenpäin. Tällä hetkellä kirjoittaminen antaisi kuitenkin liian yksipuolisen kuvan elämästämme, sillä onni ja suru ovat kietoutuneet yhteen niin tiiviisti, etten pysty niitä enää täysin erottamaan. Nyt elän hyvin pitkälti pientä tytärtämme varten. Siksi tämä on viimeinen kirjoitukseni.

Millainen on ensimmäinen vuosi kohtukuoleman jälkeen? Maanantai 27. Nyt on tullut se aika, että ne ketkä saivat vuonna 2013 elävän vauvan ovat uudelleen raskaana. Ikäeroksi 2 vuotta! Ja kateus nostaa niin päätään! Olen kateellinen heille. Niille taviksille, jotka ovat uudelleen raskaana vailla mitään pelkoa. He saavat sen 2 vuoden ikäeron mikä meilläkin piti olla! Suru on ollut pitkään taka-alalla. On ollut vain suunnatonta kaipausta poikaa kohtaan. Kun näkee miten sisarukset alk.

Aikaa on näemmä taas vierähtänyt edellisestä kerrasta. No näin syksyn kopistellessa ovella, mun neulomisintoni herää taas horroksestaan. Siitä suuri kiitos helille, joka herätteli mut pois luutujen kimpusta, niitäkin taas välipalaksi jossain välissä pitänee tehä. Puikoilla on tällä hetkellä kummitytölleni mekko, yläosa puuttuu, pingotus ja nappien ompelu. kuvaa tulee jahka ihanuus on saatu puikoilta.