Vuotta ei ole kulunut kolmea kuukauttakaan, ja meidän perheemme yksi sukupolvi on sammunut. Tammikuussa rankka syöpätaival vei mummini, ja eilen tuli tieto pappani yllättävästä kuolemasta. Rinnan alla kiristää ajatuskin siitä, ettei meille suotu enempää aikaa, ettei heille suotu. He olivat isovanhemmiksi hyvin nuoria, kumpikaan ei oikein edes eläkkeelle ehtinyt. Menetettyä aikaa ei tule kukaan meille korvaamaan, joten mitä jää jäljelle? Kun olin pienempi, mummi asui vastapäisessä kerrostalossa.

Vähän erilaista sisältöä ja tiheämpi päivitystahti. Täällä on arki jatkunut samanlaiseen malliin. Elisan ollessa koulussa me puuhastellaan Willan kanssa kotona, käydään pyöräretkillä, fammua moikkamassa ja nautitaan leikkitreffeistä. Nautin näistä kiireettömistä arkiaamuista aivan suunnattomasti! No, kun se talo sitten viimein löytyi, lupasimme lapsille, että kunhan saadaan ne alakertaan vievät portaat asennettua, niin .

Jospas minä taulun saisin, kyllä sitä rakastaisin. Eräänä unettomana yönä surffailin netissä ja lueskelin muiden SObloggareiden. Olen jo pitkään ihastellut Keltainen keinutuoli. Kauniita maalauksia ja jos minulla olisi tällä hetkellä takataskussa ylimääräistä rahaa, hankkisin empimättä olohuoneeseemme Virpin maalaaman taulun. Kiitos Virpille nopeasta ja erittäin ystävällisestä palvelusta! Postaus on toteutettu blogiyhteistyönä.

Kuvia ja lauseita pienen perheen arjesta. James Bond-leffoja iltasaduksi ja liikaa limsaa janojuomaksi. Lenkkejä koiran kanssa ja sen koulutusta. Vielä on pari viikkoa ennen syksyä. Lauantaina vierailtiin veljeni perheen mökillä. Karvaturri nautti mättäiden kaivelusta mustikkametsässä ja lapsi trampoliinihyppelystä ja kalastamisesta.

Vauhdikasta lapsiperhearkea ja pohdintoja myös muista ajatuksia herättävistä asioista. Lapset jäi siis ekaa kertaa yhessä hoitoon mun vanhemmille. Lähettiin kuitenkin tapahtumapaikalle ja syötiin kaikessa rauhassa ja vieläpä tosi maukasta ruokaa.

I just happen to feel so alone. For all days to come. I just wanna be,. Aamut niin vaikeita, synkkiä. On niin vaikea nousta ylös. En muista enää aikaa, jolloin aamulla herätessäni ei tehnyt mieli jäädä sänkyyn, vaan mieli halusi jo ryhtyä päivän tehtäviin. Ei mitään odotettavaa, ei mitään haluttavaa. Tai hirveää ahdistusta jota ei saa pois. Olen keinoton, täysin toivoton. En näe missään mitään mieltä.

Kuvia ja lauseita pienen perheen arjesta. Tervetuloa katselemaan ja lukemaan! Maanantai 12. Mikä suloinen ilta olikaan; paikalla oli kaksi ihan uutta ihmisentainta. Toisten ihmisten vauvat ovat niin ihania itkiessäänkin.

Tarinoita elämästä, jossa kotiin tuli home. Ei, en ole 70-vuotias,. Älä ymmärrä väärin; kannatan yleisesti positiivista ajattelua ja yritän nähdä valonhäivähdyksiä säkkipimeässäkin. Jotka minut tuntevat, tietävät että tämän kaiken homemyllerryksen ja sairastelun keskelläkin olen hymyillyt niin isännöitsijälle kuin kassatädeillekin. En väheksy oman asennoitumisen merkitystä oireiden sietämisessä,.