Kuulkaa ystävät, niin ihanaa ja antoisaa kuin tämä blogin pitäminen onkin, on nyt ihan pakko todeta, ettei aikani millään riitä kaikkeen. Ottaen huomioon viimeaikaisen postaustahtini tämä ei varmaan ole yllätys kenellekään, mutta olen itse pitänyt itselleni yllä toivoa siitä, että kohta aktivoituisin taas.

Rakkaan suloisen pikku pulluraposkeni lempikakku kautta aikain on Snickerskakku. Hyvät naiset ja herrat - Viimeisen Koulupäivän Eväskakku.

Kokematon opiskelijatyttö kohtaa salaperäisen, viileäkatseisen miljonäärin. Heidän välilleen roihahtaa kiihko, joka mullistaa molempien käsityksen intohimosta. Sitten hän katoaa hetkeksi ja palaa luokseni kädessään hopeanharmaa silkkisolmio. Samalla juoni kulki jouhevasti sen selvittämiseksi, miksi yl.

Käsitöitä ja muuta kivaa kahdessa sukupolvessa. Yhtenä kesäisenä päivänä teimme tyttäreni kanssa saippuoita, tai oikeastaan olin oppipoikana. Teimme yhdellä ja samalla ohjeella erivärisiä ja tuoksuisia saippuoita. Ensin sulatimme rasvat ja sekoitimme niihin öljyt. Tässä sekoitetaan lipeä veden joukkoon. kun käsitellään lipeää pitää muistaa suojautua hyvin, esim kunnon kumihanskat, pitkähihainen paita ja suojalasit. Pieni määrä saippuamassaa värjäsimme punaisella värillä.

Tänä aurinkoisena viikonloppuna on tarjolla monenlaista kesätapahtumaa. Olimme jo viikolla päättäneet suunnata mieheni kanssa muutamaan, iloksemme saimme myös jälkikasvun seuraamme. Ensin suunnattiin Vantaan Mikkolaan korttelifestivaaleille, joilla tänään järjestettiin kesäinen sisustuskirppis. Kirpparipihalla tapasinkin ihanan Riitta Sinikan Romulyyli.

Mä kaipaan kirjoittamista todella paljon, mutta en enää osaa. En kirjoittaa, enkä sanoa mitään. Kesä on ollut luokattoman huono. Kurjaa mälsää, mutta myös mukavaa ja leppoisaa, paikoitellen todella hauskaa. Kaikki on vaikeaa, mutta päällisinpuolin ihan helppoa ja kepeää. Olen nauranut paljon, mutta myös itkenyt. Onneksi saan olla sisällä, on.

Ilmoitin, että en voi, enkä aio. Sen sijaan aion irtisanoutua heti aamulla. Ei tämä ole täyspäisen ihmisen hommaa. Eheheh, unohdin siinä tuskastuneisuudessani, etten voikaan irtisanoutua. Minulla kun ei ole virkaa, mistä sen voi tehdä. Minä, kymmenen vuoden sijainen. Neljän tunnin päiväunet saavat aiemmat ponnistukset verhoutumaan jotenkin aivan erityisellä tavalla kimaltavaan sumuverhoon. I did it once again. Tämän työn eteenpäin ajava voima ovat endorfiinit.

Ilman stressiä, ja kuinka sen selätin? Tätä postausta kirjoittaessa mulla on tosi hyvä mieli. Aamulla kun heräsin, oli tosi väsy kun nukuin niin katkonaisesti mutta jotenkin levollinen fiilis. Se fiilis kun aamulla herää stre.