Tässä blogissa murehdin ja märehdin omaa elämääni. Ahdistava yksinäisyys ja yksinäinen ahdistus. Vitsit sikseen, mutta haaveet pitävät tätäkin elämää elämisen arvoisena. Hylkäänkö sen mahdollisen oikean joidenkin pinnallisten kriteerien takia? Koska olen kolmekymppinen yksinäinen vanhapiika, minulla ei saa olla näitäkään kriteereitä? Torstai 14. Kun oikein haluan kieriä itsesäälissä mieti.

Nyt kilot kuriin! Pienen tytön äiti, joka tykkää herkutella ja laiskotella, mutta tykkäisi olla myös hyvässä kunnossa! Lauantai 13. 10kg ja PAM, olen raskaana! Näillä mennään siis taas, toivotaan ettei nyt tule tätä kuuluisaa kymmentä kiloa. Nyt siis menossa viikko 15, melko alkutaipaleella vielä ollaan. Jätetään edelleen mietintään, mitä tästä eteenpäin! Nyt on kuiten.

Meidän rutiinilääkärikäynti valitettavasti vaihtuikin pikalähdöksi Kätilöopiston päivystykseen. Suru on suuri ja tulevaisuus hoitojen jatkumisen osalta iso kysymysmerkki. Blogi hiljenee nyt hetkeksi, kun yritämme mieheni kanssa toipua suuresta menetyksestämme. Täällä siis kaikki hyvin, toki blogissa ei nyt hetkeen laihduteta vaan keskitytään painonhallintaan.

Viime torstaina juoksukoulussa meillä oli alkulämmittelyä ja tarkoituksena juosta intervallijuoksuna tai juosta noin tunnin kestävä lenkki, arviolta 6-8km. Lenkkimatka sisälsi useamman melko haastavan ja raskaamman peräkkäisen nousun. Mietin kuinka lähden toteuttamaan juoksua. Kerroin juoksukoulun ohjaajalle että olin alkuviikosta juossut reilun 3km lenkin. Ohjaaja kannusti kokeilemaan juoksua niin pitkään kuin vaan jaksan ja sitäpä lähdettiin yrittämään! Tämä viikko on mei.

Neljä kirjoittajaa ja neljä erilaista ihmistä eri tilanteissa päämääränä yksi ja sama - keventyminen. Miten se tapahtuu ja mitä sen aikana tapahtuu? Se selviää lukemalla. Tärkeää kuitenkin on se, että matka on aloitettu. Aika tarkalleen kahdeksan kuukautta on kulunut leikkauksesta ja samalla kolmekymmentä kiloa on minusta hävinnyt. Noin 60 pakettia Valion voita. Noin 130 kappaletta mäkkärin bicmac-hampurilaista.

32- vuotias nainen matkalla oman napansa ympäri. Matka on pitkä ja kivinen, mutta tehtävä se on! Elikkäs hakusessa olisi terveellinen elämä ja tavoitteena -20kg. Ja kyllähän se muuttukin! Ennen hengästyin heti lenkin alussa ja piti pysähdellä ja haukkoa ilmaa. Oli sellanen tunne ettei keuhkot täyty loppuun asti vaikka kuinka yrittää hengittää. Ja mikä uskomattominta mun krooninen nuha johtuu kuulemma astmasta. Mulla on siis lääkityksenä hoitava suih.

Heti aamulla päätin, että tänään on pakko päästä lenkille, siis ihan pakko! Soitin kaverille ja pakotin sen seurakseni, koska ite sanoi mulle aikasemmin, että yksin en sitten saa lenkkeillä. Siispä me lähdettiin pitkälle kävelylenkille. Aurinkoinen päivä, juttuseuraa ja ylienerginen fiilis, niistä tehtiin hyvä lenkki! Mua ei taida kukaan tai mikään saada täältä ihan heti pois, oon ihan tykästyny Helsinkiin ja rakastunu mereen! Keväistä maisemaa merelle päin. Omaa kokemusta aivotärähdyksistä on ja monta n.