Tällä hetkellä tuntuu, että syksyllä vallinnut hyvänolontunnekin on jossain valovuoden päässä. Syytän osittain talvea - pimeä vuodenaika ei vain sovi minulle. Onneksi kevättä kohti mennään, ja vauhdilla. Syksyllä pidin ihan tietoista taukoa muiden lapsettomuusblogien lukemisesta kuten omani päivityksestäkin. Nyttemmin olen muiden tekstien pariin jo palannut, ja nyt tuntui että omaa ahdistustakin on aika taas purkaa tänne. Nostan hattua, teille, .

23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g. Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti.

Eipä päästy meillä raskaustestiin asti kun menkat alkoivatkin kp 26. On se kumma, miten sitä osaa vieläkin innostua pikku oireistaan ja tuntemuksistaan ihan liikaa. Silti joka kerta ne tuntuu jollain tavalla ainutlaatuisilta ja erilaisilta. Menkat sieltä ilmoittelivat vain tulostaan ja vihloivat vatsaa. Eilen illalla vähän kipeähkösti tykytteli alavatsalla he.

Välillä mietin oliko virhe lopettaa käynnit psykologilla kun näitä ajatuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä kasautuu toisinaan mieleen niin paljon. Nyt kuitenkin päätin purkaa ne tänne, ehkä teen niin jatkossakin. Ihanaa kesää kaikille! Sunnuntai 10. Palailin nyt näin äitienpäivän kunniaksi kirjoittamaan mietteitä ja kuulumisia. Mitä meille siis kuuluu? Perjantai 20. En koe haluavani jatkaa blogin kirjoittamista, tuntuu kuin tämä tarinan.

Elämä on täynnä isoja ja pieniä yllätyksiä, erilaisia asioita ja ajatuksia, iloja, suruja ja kysymyksiä. Asioita pohtii hieman alle kolmekymppinen rouva, jonka elämää varjosti pitkään lapsettomuus. Nyt ollaan onnellisesti raskaana ja tarina jatkuu uusin kääntein. Blogin jutut keskittyvät tällä hetkellä odotuksen ympärille, mutta mukana on myös hieman asiaa muusta elämästäni. Keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2015. Heippahei, täällä ollaan edelleen! .

Leevi menee takaisin isin luokse tänään mutta onneksi se tulee takaisin jo ensi viikolla. Kuunnella hyvää musiikkia, tanssia hooppien ja poiden kera, välillä.

Olen jonkin verran aktivoitunut blogimaailmassa, lähinnä lukemalla blogeja. Mutta saattaa mennä pidempikin aika vilkaisematta omaa tai muiden blogeja. Nyt tuntui taas siltä, että voisi olla kiva kirjoittaa muutama sananen. Blogitauostani tuli tarkoitettua pidempi, jotenkin aika vain vier.

Blogi lapsettomuudesta ja elämästä, joka pyöri lapsettomuuden ja lapsen kaipuun ympärillä. Mulla on viikon verran ollut pientä kipuilua oikealla alavatsalla, menin siis ultraan aika varmana siitä että raskaus on väärässä paikkaa. Edellisenä iltana itkin asiaa miehelle, tein suunnitelmat, että miten selviän. Mulla oli aamun toinen aika, mua ennen mennyt pariskunta sai naisen hymystä päätellen hyviä uutisia.

Voi, kuinka paljon olisi kerrottavaa. Neiti on pian 8kk, ja varsin valloittava tapaus. Alun itkuja on välillä hankala ees kuvitella kun katselee kahden hampaan hymyä. Jospa tässä äitikin aktivoituisi taas blogin suhteen. Muiden blogeja olen kyllä taustalla edelleen seurannut aktiivisesti mutta omat kirjoittelut ovat jääneet. Mutta jotain ajatuksia meidän arjesta ja kaikesta mahdollisesta. Lopetti yösyönnit juhannuksen jälkeen n 5kk iässä! Alkoi saa.

Meillä on meneillään jo neljästoista raskausviikko, ensimmäinen kolmannes alkaa siis olla takana. En tiedä, uskoinko enää pitkään aikaan tosissani että voisin olla tässä tilanteessa. Mutta nyt olen vihdoin tässä, olen onnellinen, ja uskallan nauttia raskaudestani. Huolet hälvenivät varhaisraskauden ultraääniseulonnassa, jossa pääsimme miehen kanssa yhdessä näkemään täydellisen vauvamme. Tilanne oli uskomaton ja liikuttava, molemmilla kyyneleet silmissä.