Olisiko minun vuoroni tulla raskaaksi ja saada oma pitkään kaivattu vauva? Lauantai 31. Heit ja Hyvästelyt pitkästä aikaa. En ole kirjoittanut mitään neljään kuukauteen. Jotenkin blogi-innostus lopahti, ja sitten en vain saanut aikaiseksi kirjoitettua edes hyvästelyviestiä. En ole seuraillut oikeastaan mitään blogeja koko tänä aikana. Olen raskaudessani halunnut keskittyä vain omaan napaani, ja kesä on ollut toisaalta ihana, mutta toisaalta todella raskas. Lapsettomuus tulee silti aina ole.

23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g. Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti.

Eipä päästy meillä raskaustestiin asti kun menkat alkoivatkin kp 26. On se kumma, miten sitä osaa vieläkin innostua pikku oireistaan ja tuntemuksistaan ihan liikaa. Silti joka kerta ne tuntuu jollain tavalla ainutlaatuisilta ja erilaisilta. Menkat sieltä ilmoittelivat vain tulostaan ja vihloivat vatsaa. Eilen illalla vähän kipeähkösti tykytteli alavatsalla he.

Meidän arki rullaa tavalliseen tapaan. Minä menen töihin ennen kuin A herää, tulen kotiin, A lähtee töihin, A tulee kotiin, kun me jo nukumme. Seuraavalla viikolla A lähtee töihin ennen kuin me heräämme, A tulee kotiin, minä lähden töihin, tulen töistä kotiin, kun muut jo nukkuvat. Eetun uusi istuin, facebookin kirppikseltä.

Haaveet saivat tuulta alleen, kun lokakuussa saatiin plussa. Hiljalleen imetys tapahtui pääsääntöisesti rintakumin kanssa. Jokusen viikon kuluttua alettiin vähentämään rintakumin käyttöä ja melko pian siitä voitiin luopua kokonaan. Rintakumi helpotti imetystä, mutta toi myös lisää töitä. Sitä kun piti huuhdella ja putsailla. Vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen, olin jo hermostunut imettä.