Olen kolmekymppinen nainen, jonka toiveissa on useamman vuoden ajan ollut oma lapsi. Sittemmin ajatukset on lapsihaaveiden sijaan vallannut pelko lapsettomaksi jäämisestä. Edellisessä kirjoituksessa kuvailemastani puhelusta on nyt kulunut tasan vuosi. Sen jälkeen olen odottanut kauhuissani keskenmenoa ja pelännyt 42. raskausviikolla, ettei lapsi synny lainkaan.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Äivä jokin tahaton asia muistuttaa lapsettomuudestamme ja pahimmillaan pilaa täydellisesti hyvän päivän. Än perhepäivälliset ja joulut ja merkkipäivät tulevat olemaan todella yksinäisiä tapahtumia. Kuka pitää meistä huolta kun vanhenemme? Okei, menen vähän asioiden edelle tässä, mutta.

Lähes vuosi on kulunut viime kirjoituksesta. Täällä kirjottelen, edelleen lapsettomana. Osa voi siis huokaista helpotuksesta, joku toinen säälistä. Sairauslomaa leikkauksesta sain kymmenen päivää ja se tuntui sopivalta. Vatsa tuntui herkältä ja sitä varoikin aika lailla. Halusin, että haavat saavat parantua rauhassa, jotta ne jäävät mahdollisimman siisteiksi.

Yritetään ja välillä onnistutaan kunnes huomataan taas epäonnistuvamme. Puheenaiheena lapsettomuus ja sen lieveilmiöt. Halusin vain kertoa olevani elossa. Jatkan yhäkin siis epätietoisuuden rajamailla. Pitkään olen ollut täältä nurkilta poissa. Olen työntänyt nämä asiat jonnekin toooodella kauas takaraivoon. Elänyt itsekästä aikuisen ihmisen elämää. Harrastanut ja tehnyt mitä huvittaa. Opettelen uusia elämäntapoja, luen .

Lapsenteossa epäonnistunut nuori nainen pohtii mitä minussa on vialla? Torstai 1. Onnistuinpas kirjautumaan sisään, luulin jo unohtaneeni salasanan. Lapsettomuuteni jatkuu edelleen, hoidot ovat käynnissä, toistaiseksi tuloksetta. Toivo on taas karannut jonnekin entistä kauemmas pois. Tätä blogia en kuitenkaan enää pysty jatkamaan, näköjään olen taipuvainen tuntoja purkaessani vaipumaan entistä syvemmälle synkkyyteen.

Sulkeissa 1 sen takia, että vuoto ei ole alkanut vielä, mutta jotain tuhrua aamulla oli havaittavissa. Blogi on ihana paikka purkaa ajatuksiaan. Ja tätä kautta olen saanut NIIIIN paljon vertaistukea, että en osaa kuvitella kuinka syvällä suossa olisin ilman TEIDÄN kommenttejanne 3 Kiitos niistä.

Tällä hetkellä tuntuu, että syksyllä vallinnut hyvänolontunnekin on jossain valovuoden päässä. Syytän osittain talvea - pimeä vuodenaika ei vain sovi minulle. Onneksi kevättä kohti mennään, ja vauhdilla. Syksyllä pidin ihan tietoista taukoa muiden lapsettomuusblogien lukemisesta kuten omani päivityksestäkin. Nyttemmin olen muiden tekstien pariin jo palannut, ja nyt tuntui että omaa ahdistustakin on aika taas purkaa tänne. Nostan hattua, teille, .

23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g. Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti.

Niin ne viikot vain kummasti vierähtää. Alkuraskaus on ollut vähän rasittavampi kuin esikoisen kohdalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että aluksi olin pari viikkoa aamusta iltaan asti krapulaisessa olotilassa ja sen jälkeen alkoi oksentelu. Onneksi ei ole kuin kerran päivässä tarvinnut oksentaa ja sekin yleensä aamulla ennen kuin on itse ehtinyt vielä mitään syödä. Lisäksi on ollut väsymystä ja mieliala on ollut aika matala.