Hei pitkästä aikaa kaikki Jotain vaaleanpunaista-seuraajat. Halusin tulla tänne kertomaan, että olen aloittanut uuden blogin, jossa kirjoittelen rouvaelämästäni. Joka päivä muistelemme sen tapahtumia ja tunnelmia. Nyt on tullut kuitenkin aika jatkaa avioelämää ilman blogia.

Vihkimisen saapumis- ja lähtöbiisinä meillä oli kitaristin soittama akustinen versio Amorphiksen You I Need -kappaleesta 3 Kitaristin versio oli kevyempi kuin ao. musiikkivideossa, mutta idea kuitenkin sama. I was born as all the world here was born. I need no bow, I need no sword.

Diplomi-insinööri miettii, pohtii, unelmoi ja suunnittelee tulevaa elämäänsä toisen tulevan diplomi-insinöörin kanssa. Hommat etenee ja aika vaan kuluu. Aika menee kuin siivillä nyt jo puoli vuotiaan jässikän kanssa, mutta hääasiat ovat edenneet. Minulla on nimittäin hääpuku! Se löytyi ennen joulua Morsiusgalleriasta, joten yksi huoli on pois. Niin ja voitin ennen joulua Best day ever.

Toisinaan on hauska päästä tekemään vähän erikoisempia suunnittelutöitä ja tämän kesän häihin suunnittelemani ohjelmaviuhka oli juurikin tällainen projekti. Asiakas toivoi levitettävää viuhkaa, jonka toisella puolella olisi vihkimisen ja juhlan ohjelma ja toisella puolella menu ja juomatarjoilut. Suunnittelu sujui näppärästi ja pääsimme nopeasti samoille linjoille viuhkan tyylistä. Inspiraation viuhkan kansi saikin morsiamen kuvailemasta värikkä.

Tämä tulee vähän myöhässä, kun paras mansikkakausi alkaa olemaan ohi, mutta ohjetta voi tietenkin muokata. Nimittäin heinäkuun mansikkasatoa pakastaessa talven varalle, pakastin osan mansikoista tässä muodossa. Muussasin mansikoita haarukalla lautasella ja lusikoin sosetta mehujäämuotteihin. Mehujäämuotteja saa Ikeasta muutamalla eurolla ja muotissa on 8 mehujääpaikkaa. Lapsillekkin varmasti saa menemään hedelmät ja marjat paremmin tässä muodossa.

Pohdimme äitini kanssa viime viikonloppuja hieman hääkutsuja. Tämänhetkisenä visiona on mitä luultavimmin suunnitella kutsut itse ja painattaa sekä ne, että mahdollisesti myös ohjelmat ja menut painotalossa. Itse asiassa olen kyllä oikein askartelu-intoinen ihminen ja sinänsä kutsujen näpertely voisi olla oikeinkin hauskaa puuhaa. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu kuitenkin siltä, että painatettujen kutsujen viimeistelty ulkomuoto houkuttaa omia liimailuprojekteja en.

This is the end and the beginning. Tähän minä nyt lopetan, kiitoskortit ovat lähteneet ja saapuneet ja tarinat on kerrottu, 199 sellaista. Tämä blogi hengailee täällä kummittelemassa vielä hetken tai pari, mutta poistuu sitten täältä pölyttymästä. Kiitos, että olitte niin mukavaa seuraa tällä matkalla! Maanantai 24. Singapore oli meidän mieleen kaupunkina. Kaikkialla hyvinkin siistiä, tehokas metro ja mukavat ihmiset.

Täällä on jakauduttu eli meillä on poika 3. Pieni hurmuri syntyi elokuun alussa ja on pitäny äitinsä sen verran kiireisenä että ei ole kerennyt keskittyä ja miettiä kirjottamisia. Monesti on käynyt mielessä että tästä voisi kirjoittaa, mutta kännykällä ei jaksa alkaa kirjottamaan ja tietokoneella oon toosi harvoin ajan kanssa.