Tämä elämä ja sen ihmeellisyys on vienyt niin mennessään, että blogi on jäänyt ihan oman onnensa nojaan. Joulunaika meni sairastellessa, sitten tuli loppuraskauden sitkeä väsymys ja nyt meillä on yksi pieni ystävänpävänä syntynyt poika, joka vaatii oman aikansa isoveljen huomioimisen lisäksi. Ihanaa kevättä, toivottavasti vielä kohdataan! Totesin, että hämärä marraskuinen päivä on oikein siedettävä, kun sitä viettää sisällä kynttilänvalossa. Olen myös jo ehtinyt keksiä ainakin tuhat kivaa asiaa mitä teen.

Kuulkaa ystävät, niin ihanaa ja antoisaa kuin tämä blogin pitäminen onkin, on nyt ihan pakko todeta, ettei aikani millään riitä kaikkeen. Ottaen huomioon viimeaikaisen postaustahtini tämä ei varmaan ole yllätys kenellekään, mutta olen itse pitänyt itselleni yllä toivoa siitä, että kohta aktivoituisin taas.

Tämä kortti meni viikko sitten 80-vuotiaalle anopille. Koristeet sai itse valita ja liimata. Juhlissa sukulaiset tykkäsivät oikein kovasti tuosta shakkinappulasta, olivat sitä mieltä, että nyt on mummon opeteltava shakkia pelaamaan.

Kun vaihdettiin muutaman päivän Singaporessa oleilun jälkeen maisemaa, meillä oli päivä aikaa Saigonissa. Vietettiin se Baon sukulaisen hoivissa, mikä oli tosi hyvä juttu! Parkkipaikka, mopoja täynnä. Ostoksekuksen kiertämisen jälkeen mentiin sitten porukalla vielä illalliselle. Oli kiva tavata Baon sukulaisia ja entistä kivempi oli, että ylläolevan kuvan poika osasi englantia, joten minäkin pystyin jopa kommunikoimaan jonkun kanssa niin kuin normaalit ihmiset! Viikko sitte.

Mitä sitten, kun on saanut kaiken sen mistä on haaveillut? Keskiviikko 24. Kirjoitin blogiini ensimmäisen kerran sinä päivänä, kun mies lähti isyysloman jälkeen töihin ja jäin yksin kotiin poikien kanssa. Tarvitsin jonkun jolle höpöttää mielessä vellovia ajatuksia. Tarvitsin paikan, jossa purkaa niitä tunteita. Varmaan arvaatte mihin tämä teksti johtaa? Jollen sitten tule vinkkaamaan.

Ei edes cilit bang auta räjäyttämään likaa pois niiden huoneesta. Kyllä siihen tarvitaan lehmänhermoinen Äiti ja lasikaupalla viiniä. Sääli, ett meiltä ei löydy kumpaakaan. Huomaa myös väsähtänyt työnjohtaja sängyn päällä. Meidän uusi perheenjäsen on nyt kotona.

Tarinoita eräästä Aikavarkaasta ja muuan Unirosvosta sekä subjektiivisia kertomuksia äitiydestä. On kulunut pari kuukautta, ja äiti-lapsi-pari nukkuu nyt ekspontentiaalisesti paremmin. Refluksilääkettä ei ole enää käytetty; poisjättökokeilun perusteella sen vaikutus oli nolla, ja päiväpuklailukin on satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta jäänyt taakse.