On paha olla enkä jaksa tehdä oikein mitään. Tänään olen ollut poissa sängystä peräti kolme tuntia. Olen maksanut yhden laskun ja keittänyt pastaa välipalaksi. Miehen kesälomaan asti pitää vaan jaksaa. Mutta mitä jaksamista siinä edes on, että makaa sängyssä ja välillä katsoo Youtubea? Ihan sama. Suurten velvollisuuksien poistuminen kesän ajaksi ei ole parantanut oloani. Sinänsä kiva tekeminen ei ole.

Keväällä unohdin, mutta kesä muistutti taas. Minun elämäni on muuttunut, eikä se tosiaan ole palaamassa entiseensä. Minussa ei ole mitään vanhaa. Ainoa, mikä minuun on jäänyt menneestä, on tämä blogi. Viimeisenä päivänä tässä kämpässä, joka myös yksiö on, kuten edellisen elämäni viimeinen asunto, kirjoitan viimeistä blogitekstiä, joka tässä blogissa näkee päivänvalon.

Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen. Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui silloin kun katseet kääntyi pois.