Konehuoneessa kolisee, hihna luistaa, syylari keittää yli. Huomenna juon kello kahdeksan kahvini töissä, henkilökunnan kuppilassa. Mitkä mahtaakaan olla ajatukset silloin. Lounastaukoon mennessä olen ehkä jo tehnyt henkilökohtaisen budjettini uudellen ja miettinyt kaikki mahdolliset kohdat missä tinkiä että voin muutaman kuukauden työssäolon jälkeen jättäytyä taas siihen työhön.

Tarinoita paluumuutosta kotikonnuille pohjoiseen, aikuisopinnoista ja melkoisesta suunnanmuutoksesta plus-kolmekymppisen täti-ihmisen arjessa. Kummastusta herättää satunnaisesti kuitenkin asiakaskunta; vaikka akateemisella kampuksella ollaan, niin melko jänniä tapoja meistä on kovin monilla. Onpa taas kuukausi vierähtänyt viime päivityksestä. Käsittämätöntä, mihin tää syksy on mennyt - vastahan .

Ei ole kyllä mitään asiaa. Niin no voisihan se olla bisse, tietty.

Ja muista sen tapaisista asioista. Nyt muruseni on usein lähellä. Ja tiedän että pyrstötähdilläkin toivominen toimii. Tämä on tämän blogin näillä näkymin viimeinen postaus. Koska muutenkin siirryn elämässä eteenpäin. Tervetuloa mukaan, ne joita kiinnostaa.

Kohti ääretöntä - tai vähän yli. Elämältä saa sen, mitä siltä uskaltaa pyytää. Onpa taas tiimalasissa hiekkaa vilahtanut sitten viime blogiviritelmäni. Ja pikkulinnutkin on kaivautuneet talvikoloistaan takaisin ihmisten ilmoille. Melkoisia konsertteja saa kyllä aamuisin bussipys.