Milloin en tunne kuuluvani joukkoon osa 1. Seuraavat asiat täällä Jenkkilässä saavat mut tuntemaan oloni ulkomaalaiseksi, vaivautuneeksi tai vähintäänkin vähän kummastuneeksi. Tämä siis menee sinne kategoriaan yleistys. Musta tuntuu, että monilla naisil.

Etanavauhtia, mutta en valita - paitsi biksujen puutetta. Eihän voi valittaa, kun tuloksia kerta näkyy. Yhdeksän kiloa, hei! Tuunattu viiskakkoseni toimii tosi hitaasti, mutta mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Vielä 11 kiloa pois vuoden loppuun mennessä, niin tavoite on saavutettu. Mutta se vaatiikin sitten jo vähän kirimistä. Vähemmän kermaherkkuja, enemmän liikkumista. Mutta, ja tämä on taivahan tosi, mun kokoisille ei ole olemassaka.

Toivotaan, että väki löytää meille sunnuntaina ja jos vähän luntakin satelisi, niin olisi aika kiva juttu. Tämä on minulle niin mieluista hommaa. Mielelläni järjestän tällaisia tapahtumia meillä. Tilat sopivat siihen tarkoitukseen oikein hyvin ja on aina niin ihana tavata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan. Täällä kaikki ovat niin kovin ystävällisiä ja lämminhenkisiä, ettei kohtaamisista voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Olin eräänä iltana ystävän muka.

Hetkiä elämästä, pieni pala Ameriikasta. Tänä maanantaiaamuna havahduin varhain aamulla useampaankin kertaan, mutta kunnollisen herätyksen koin vasta siinä vaiheessa, kun kuulin, että vieressäni kinastellaan siitä, kuka on peiton päällä, kuka sen alla ja kuka nyt ylipäätään haluaisi olla missäkin tai kuka ei nyt saisi olla ainakaan siinä, missä on.

Kahden ruunan ja ratsastavan perheen heppakuulumisia. Pääpaino tädin projektiratsu Masalla ja sivuosassa pappaheppa Pena. Mitään lopullista perillepääsyä ei ole olemassakaan. Pojat on jo kavereita keskenään.

Påskevær og påskefjell, påskekos og påske-pakke. Artikkeli kuinka pakataan auto pääsiäismatkalle.