Kevät on jo kovassa vauhdissa, linnut laulaa ja lehtisilmutkin ovat jo puhjenneet. Valitettavasti täytyy kyllä todeta, että meidän huonosti alkanut vuosi sairasteluineen ei ole kyllä täysin taaksejäänyttä elämää ja eläinlääkärissä on ikävä kyllä taas tullut vierailtua. Ensin vähän mietitiin että ei mentäisi lääkärin pakeill.

Niin kauan meillä oli yhteistä aikaa Remun kanssa. Siihen mahtui paljon niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Nyt on kuitenkin viimeinen käsky annettu, vapaa! Tiistai 16. Puukkoa selkään ja muut kuulumiset, hyvät ja huonot. Viikko sitten pyörähdettiin Remun, Nuun ja Myyn kanssa match showssa. Tulos oli parempi kuin odotinkaan, Remu veteraanien kakkonen, Nuu isojen punaisten kakkonen ja Myy pentujen kolm.

Yksi aikakausi päättyi, mutta elämässä on harpattu eteenpäin. Taisin luvata linkata blogin tänne? Hmm, noh, tervetuloa uuteen alkuun. Koira, joka opetti niin paljon. Suurimpana sen, kuinka hektista elämä on ja miten pitäisi osata nauttia päivä kerrallaan murehtimatta huomista. Kuinka pitäisi osata ottaa vastaan kaikki avoimesti häntä heiluen, mutta tukea niitä kaikista lähimpiä ja rakkaimpia.

Esittelyssä lenkkeilymaastot, osa 1. Oletko koskaan miettinyt, millaisissa maisemissa me lenkkeillään? Meidän normaali lyhyt lenkki.

Syksy Mikä ihana tekosyy olla tekemättä pihalla yhtään mitään. Minkäs teet kun et puuhunkaan pääse. Pigmenttiläiskä kielessä on kuulemma hyvän koiran merkki. Ruusu, joka ei ehtinyt kukkia. Kukkapenkit täynnä pystyyn kuolleita korsia. Whaaat - kuka on kuollut meidän pihamaalla? Ruttuiset pihlajanmarjat koristavat lehdettömiä puita. Miksiköhän ne ei ole maistuneet linnuille.