Jos ei olisi töitä,. Ja olisin aamulla jo matkalla. Ehkä mä vaan lopetan työt,. Laitan opinnot jäihin, hylkään. Kissat ja perheen ja Toisen. Tietää, että pian,. Silitä, vietä aikaa,.

Otsikosta vois varmaan kuvitella, että tää on se postaus missä sanon jättäväni kaiken taakse. Jossa kerron hyppääväni meidän läheiseltä sillalta alas. Mut tää ei oo, tää on mun hyvästit tälle blogille, tälle ajanjaksolle mun elämästä, jota jatku yli 5-vuoden ajan. Josta te saitte vain pintaraapaisun. Halusin tulla tänne kuitenkin tekemään tän viimisen postauksen, halusin kertoa et oon elossa, onnellinen ja normaalipainoinen. Suurin asia mun parantumisessa on kuitenkin se,.

Haluan piiloutua syvimpiin mielen syövereihin. Vaikka välillä on niitä huonoja päiviä. Niin myrskyn jälkeen on aina aurinkoista. En anna yhden vastoinkäymisen pilata elämääni. Yritän nykyään etsiä asioista niitä positiivisia puolia. Olen romahtanut monesti sinne pohjaakin syvemmälle,. Mutta olen aina noussut ylös. Tiedän, se ei ole helppoa. Kykenin näkemään maailman eri kantilta.