MENNÄÄN! Eli tarina siitä, miten Kola ei ole koskaan oppinut kontakteja. Nyt ollaan käyty joka maanantai Ojangossa omatoimitreeneissä ja Kolan treeniohjelmaksi tuolla on muotoutunut keppien ja kontaktien harjoitteleminen.

Pääsimme Mindyn kanssa peruutuspaikalle Espanjanvesikoiraharrastajien järjestämään Korrien tokokoulutuspäivään. Parin viikon ajan kertailimme tokoliikkeitä olkkarin lattialla Metkun häiriköidessä parhaan kykynsä mukaan. Into kyllä kummallakin lisääntyy kummasti, kun joutuu odottamaan vuoroaan sohvalla isännän pitäessä kiinni. Hiljaisuus on hyväksynnän merkki! Koira pitää opettaa tokossa siihen, että kun ohjaaja on hiljaa, kaikki on loistavasti ja kun ohjaaja puhuu, jokin menee pieleen.

Lucalla riesana ovat taas korvat. Hiivatulehdus korvissa ja tällä viikolla käytiin eläinlääkärissä nyt ollaan taas tippakuurilla. Kyllä ne korvat pitäisi ehdottomasti saada hoidettua kuntoon ennen kun mejäilyt ja rauniohommelit alkaa, molempiin kun kuuluu se ampuminen ja sitä ei kyllä hiivatulehduskorvainen koira kestä. Lucan agilityä on jatkettu normaali.

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten heinäkuun. Suurin ja surullisin asia on se, että Robin lähti sateenkaarisilloille 2. Erkkaria seuraavana päivänä kasvattaja surautteli Taralta sen turkiksikin kutsutun karvareuhkan pois.

Aamulla, kun yöllä on satanut, menemme metsään, järven rantaan, ja poimimme muistiin märän maan hajut. Otsikon virkaa toimittava Risto Rasan runo sopii täydellisesti aloittamaan tämän blogikirjoituksen. Nyt ollemme tai siis koirat ovat. Vain sydämellään voi nähdä selkeästi.