Olin siskoni luona kylässä, ja etsiskelin iltalukemista hyllystä. Ja kas, käpälääni tarttui tämä klassikkotyttökirja, jonka olen monta kertaa lukenut. Edellisestä kerrasta oli kuitenkin jo vuosia aikaa, ja nyt luinkin tämän yhdessä hujauksessa nostalgiapuuskan vallatessa mieleni. Kaipasin jotain keveää luettavaa, ja tämä vaikutti sopivalta. Kirjan päähenkilö on Silla, joka ei usko .

Kirjabloggausta rennolla otteella jo vuodesta 2010 lähtien.

7 Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan. 8 Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Raili Mikkanen on minulle tuttu nuortenkirjoistaan, jotka kertovat tunnetuista henkilöistä. Itse olen lukenut häneltä ainakin nuoresta Katri Valasta kertovan Runokirjeen. Mutta aikuisten kirjat ovat tuntemattomampia. On historiallinen kirja, kuten useat muutkin Mikkaset, mutta historian lisäksi kirjassa on aimo annos rakkautta. Aihevalinta on erilainen, sillä enpä ole kuullut, että Suomessa olisi käytetty linno.

Roskakatos valmistui jo aikaa sitten, mutta jostain syystä se oli unohtunut taltioida tänne blogiin. Toiselle puolelle mahtuu normiroskis, toiselle lehtiroskis.

Kesäloman osalta on menossa viimeinen viikko ja paluu kotosuomeen on tehty. Pari viikkoa Yhdysvalloissa hurahti jälleen kerran kuin siivillä ja rentoutumisen merkeissä onnistuin myös lukemaan muutaman kirjan. Matkalaukkuun majoittautui myös kasa uusia kirjoja joista lisää tuonnempana. Lomamatkaa varten latasin Kindleen mm. Toisen osan The Ghost Brigadesin. Joka jatkaa sotaisan ihmisrodun matkaa pitkin tähtitarhoja.

Ajatuksia kirjoista, lukuhaasteesta ja lukemisesta. Teimme viime viikolla pienen reissun Pärnuun. Yritin löytää mukaan virolaista luettavaa, mutta mikään ei ihan valtavasti innostanut, joten ajattelin yhdistää virolaiskirjallisuuteen tutustumisen lukuhaasteeseen. Niinpä lukuhaasteen kohtaan 36, runokirja, luin Jaan Kaplinskin kokoelman Olen kevät Tartossa.

Yksin ei kukaan kirjoita yhtään mitään. Moni on yrittänyt ja huomannut, että sanottava loppuu norsunluutornissa melko nopeasti. Kirjoittaminen on vuorovaikutusta, kirjallisuuden lajityypistä riippumatta. Yksin oleminen on toki välttämätön osa kirjailijan prosessia, mutta vain jotta jotakin erottuisi, että olennainen toisten kanssa eletystä saisi aikaa nousta esiin.