30 naisen tuntoja lapsettomuuden matkan varrelta. Imettämisen ongelmista ja haasteista voisin kirjoittaa romaanin. Imetyksen alku ei ollut ruusuilla tanssimista. Olen itkenyt ja tuntenut oloni riittämättömäksi. Olen taistellut tunteitteni kanssa, kun lapsi huutaa rinnalla enkä saa häntä rauhoittumaan. Nyt kaikki alkaa kuitenkin sujua, ja se luo uskoa äitiyteen. On aika sanoa hyvästit ja kiittää myötäelämisestänne, rakkaat blogini lukijat.

Elämässä tapahtuu nyt liikaa pahoja asioita. Luottamus elämän viimeisiinkin kauniisiin asioihin on mennyt. En ole anonyymi, vaan tätä blogia lukevat myös ihmiset jotka tunnen oikeassa elämässä. En enää tiedä haluanko edes tuoda lasta elämään jollaista nyt elän. Tämä blogi hiljenee nyt lopullisesti. Kävin tänään klinikalla ensimmäistä kertaa sitten.

Kolmeakymmentä lähestyvän naisen pohdintaa lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Tai oikeammin lopetushan sen piti olla. Kroppa tais olla eri mieltä. Kaavinnasta ei tullut yhtään arpikudosta, tulehdusta ei enää ollut ja kaikki oli enemmänkin kuin pitäisi mallillaan. Lääkärin ultratessa katselin näyttöä ja tajusin itsekkin kuvasta että nyt on kyllä jotain tosi outoa tapahtunut.