Yle polkaisi viime viikolla ja tämän viikon alussa näyttävästi vauhtiin komean Kirjojen Suomi. Hankkeen, jossa yhtenä palasena on 101 kirjaa. Aloituskirjana oli vuoden 2016 kirja eli Ilkka Remeksen. Tämä valinta on herättänyt paljon keskustelua ja huomiota, koska Remeksen trillereitä ei ole pidetty kaunokirjallisesti kovinkaan ansiokkaina vaikka ne ovat olleet vuodesta toiseen kirjamyyntitilastojen kärjessä.

Vuoden viimeisinä päivinä kiisimme vielä Kansallisoopperaan katsastamaan Lentävän hollantilaisen. Menee näkemykseni mukaan samaan kategoriaan monien muiden valkoisen heteromiehen ahdingosta kertovien tarinoiden kanssa. Arvostan toki sitä, että Holte.

Viime vuosi oli luettujen kirjojen määrän suhteen tavanomaista pienempi, sillä luin yhteensä 46 teosta. Näistä kuusi on runokirjoja, joista nuorille suunnatusta Runo vieköön! Kirjasta en kirjoittanut blogiin ja ystäväni Pekka Kytömäen uusimmasta Valo pilkkoo pimeää. Ja Ne runot, j.

Kirjablogi, joka keskittyy vanhoihin kirjoihin, historiallisiin romaaneihin ja historiankirjoihin. Kirsi Vainio-Korhosen Suomen herttuattaren arvoitus. Vainio-Korhonen on kuitenkin tässä niin kuin Sophie Creutzin ajassa. Koska yhden henkilön kautta kulkevaa tarinaa voi olla helpompi ja jännittävämpi seurata kuin monia artikkeleita. Mutta yhtä hyvä vaihtoehto tämäkin varmasti on, ja m.

Luin nämä kirjat jo talvella, talvikeväästä. Tällä kertaa vuorossa Katja Ketun Kätilö. Ja Maria Peuran Valon reunalla. Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden. Olin ennen tätä teosta lukenut Katja Ketulta hänen vuoden 2005 teoksensa, Surujenkerääjän.