Keväällä unohdin, mutta kesä muistutti taas. Minun elämäni on muuttunut, eikä se tosiaan ole palaamassa entiseensä. Minussa ei ole mitään vanhaa. Ainoa, mikä minuun on jäänyt menneestä, on tämä blogi. Viimeisenä päivänä tässä kämpässä, joka myös yksiö on, kuten edellisen elämäni viimeinen asunto, kirjoitan viimeistä blogitekstiä, joka tässä blogissa näkee päivänvalon.

Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen. Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui silloin kun katseet kääntyi pois.