Mietteitä, pohdintoja ja hajanaisia ajatuksia perheestä, äitiydestä ja elämästä yleensä. Minimies viettää ykkösiään huomenna, mutta varsinaiset juhlat pidämme, kun ehdimme. Minimies on varsinainen pelle ja rakastaa ihmisten naurattamista eleillään, ilmeillään ja kujeillaan. Kävelemistä meillä on harjoitettu tuetta varsin aktiivisesti reilu kuukausi ja tällä hetkellä päi.

Eilen menin aikaisemmin nukkumaan ja tänään mieli on sen myötä parempi. Riittävää unen määrää ei voi tarpeeksi korostaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa muille raskaana oleville, että tärkein asia raskauden aikana on riittävä lepo ja uni. Kotityöt ja muut ehtii tehdä myöhemminkin. Unen myötä mieli on virkeämpi ja sitä kautta voi kaikin puolin paremmin. Tämä on ensiarvoisen tärkeää myös vauvalle. Meillä on kovasti jo pesty vaatteita ja lakanoita vauvaa varten. Olemme saaneet ison kasan tekstiilejä sisk.

Vaikka mieheni toitotti sen olevan sattumanvaraista, en päässyt ylitse siitä ajatuksesta, että kenties olisin voinut tehdä jotakin toisin. Kenties olisin voinut vaikka hyvää ajattelemalla voinut pelastaa pienokaiseni. Nyt olin epäonnistunut täysin, eihän tällaisesta tosin olisikaan ollut äidiksi. Ehkä sitä ei ollut tarkoitettukaan? Ehkä vauvani vihasi minua? Miksi muuten hän otti ja kuoli? Miksi hän ei saanut mahdollisuutta elämään? Viivi, the mama.

Täällä on ollut todella hiljaista jonkin aikaa joten päätin tulla kertomaan teille vähän kuulumisia. Tiistaina, kesäkuuta 30, 2015. Heippa taas pitkästä kaikille, palailen taas kertoilemaan teille meidän tämän hetkisestä tilanteesta. Tässä kuussa tuli se pelkäämäni 2-vu.